Olen Sauli Karhu, pitkän linjan IT-ammattilainen ja ...nörtti. Tuo kuva ylhäällä on vuodelta 1987 tai 1988. Siinä näkyy ensimmäinen PC-tietokoneeni, jossa on 640kB keskusmuistia ja huikea 20Mb kiintolevy. Vasemmalla puolella on jopa erillinen värinäyttö. 320x200 pikseliä! Nurkasta löytyy radioamatööriasema; radiohommat kiinnostivat myös valtavasti.

Tuollainen olin: tutkin tekniikkaa ja haaveilin epämääräisesti jostain tähän liittyvästä tulevaisuudesta. IT ei ollut sanana vielä olemassa, mutta sinnehän olin selvästi suuntaamassa.

Olin ja olen vieläkin kiinnostunut muistakin asioista. Esimerkiksi pianonsoitto on ollut tärkeä harrastukseni 11-vuotiaasta lähtien.

Nykyään olen töissä Visma Ampliolla, rakentelen data-automaatioita ja -integraatioita. Vismalle päädyin joulukuussa 2016, kun kun perustamani Movenium Oy myytiin sinne.

Olen ollut unelmatyössäni siitä lähtien, kun pääsin nuorena insinööriopiskelijana Ericssonille hommiin tammikuussa 1992. Laitan tänne myöhemmin jotain CV:n tyyppistä. Ei ole tähän mennessä ollut tarvetta kirjoittaa CV:tä, eikä vieläkään varsinaisesti ole, mutta olisihan se kiva summata näitä asioita joskus :)