Vähän syvissä vesissä

Minulla on ollut vähän sisäänpäinkääntynyt vaihe viime aikoina. Lähipiiri on huomannut sen, ihme, jos ei olisi. Töissä menee paremmin, kuin koskaan ennen, kotonakin on vähemmän huolia kuin ennen, joten kaikkihan pitäisi olla hyvin, eikö niin? On on. Silti, ja ehkä juuri siksi käyn nyt jostain syystä läpi kaikenlaista.

Aiemmat harrastukseni eivät tunnu enää samalla lailla terapeuttisilta pakopaikoilta, kuin ennen. Voisiko johtua siitä, ettei ole enää tarvetta paeta liian kaoottista elämää mihinkään? (Ääni)kirjoista on viime aikoina tullut sisäänpäin kääntyneeen mieleni keidas. Puhelimeni Storytel-sovellus on käytössä päivittäin. Ammennan kirjoista syvyyttä ja ymmärrystä, näin haluan sen selittää itselleni. Kevyempi vaihe koittaa vielä, tiedän sen; ei tässä ole tarvetta lääkityksiin nyt 🙂

Ystävä kommentoi, että tämä saattaa olla jotain välitilinpäätöstä 50-vuotispäivän kynnyksellä. Niin, nuoruus on tukevasti takana ja hyväksyn sen, paljon paremmin, kuin kymmenisen vuotta sitten. Lisäksi tiedän ja tiedostan, mihin tämä elämä on lopulta kallistumassa, mutta nyt ei ole mitään hätää. Kyllä tämä tästä, tosiaan.

Olen muuten tajunnut sellaisen asian, että kirjat voittavat vaikuttavuudessa parhaimmankin video-pohjaisen viihteen. Tämä saattaa johtua siitä, että ihmisen mieli tekee kirjoista rauhallisen etenemisen ja tehosteiden vähyyden vuoksi itsellensä sopivat tulkinnat. Jokainen tulkitsee siis kuulemansa henkilökohtaisesti, peilaten omiin kokemuksiinsa. Rivien välit täyttyvät ja aiheuttavat huokailuja…tirautettuja kyyneleitä en tunnusta. Viihdeteolllisuuden audiovisuaalinen maailma kohtaa tosielämän vain hetkittäin, ja silloinkin usein hyvinkin laskelmoidusti.

Tällä hetkellä äänikirjaprojektinani on Jan Guilloun Suuri vuosisata; kahdeksan kirjan sarja. Kuuntelen sen ruotsinkielistä alkuperäisversiota (sillä olen kaksikielinen) Det stora århundradet. Kenties tässä on alkusyy siihen, mistä yllä kirjoitin: uppoaa ja lujaa.