Talvinen viikko aurinkorannikolla

Koska tapanani ei ole lotota, en voi voittaa mitään älytöntä. Mutta onni voi silti potkia: voitin työpaikan arvonnassa asunnon viikoksi Marbellaan tammikuussa 2019. Se oli sen verran älytön juttu, että otimme vaimon kanssa talviloman ja lensimme norjalaisella suihkarilla Malagaan. Sekin on tietenkin älytöntä, että ilmasto taisi lämmetä taas hiukan lisää…vaikka saunan vesiputket kotipuolessa olivatkin jäässä. No, koitimme kuitenkin karistaa kannoiltamme hankalat ristiriidat, syyllisyydet ja velvollisuudet hetkeksi: tämä loma tuli tarpeeseen.

Tämän jutun kuvat on otettu vaihtelevasti vaimoni ja minun kännykällä ja  järjestelmäkamerallani.

Meillä oli kunnia asua melko hienolla asuinalueella. Kuva parvekkeeltamme.

Emme ole matkustelleet kovin paljon, joten Etelä-Espanja oli meille uusi kokemus. Kuten osasimme odottaa, itse aurinkoranta on enimmäkseen tylsää ja pinnallisen tuntuista turistirantakaistaletta, mutta tällä reissulla huomasimme, miten pintaa syvämmältä ja etenkin vuorille ja niiden yli menemällä löytyy paljon kiinnostavaa; huikeita maisemakohteita ja ihmiskulttuurin kerrostumia vuosisatojen ja -tuhansien takaa.

Ensi tunnelmat

Ensimmäisenä iltana koimme varmaankin jotain kovin tyypillistä mennessämme asuntomme lähellä olevaan ravintolaan: porukka istui kotoisasti ravintolan terassilla, joka oli katettu telttakankaalla. Koska oli tammikuu ja ilta, teltta saatiin lämpimäksi kaasulämmittimillä. Tuntui ekologisesta näkökulmasta vähän oudolta, mutta koimme olevamme vähän huonoja tuomitsemaan, kun lensimme itse juuri tuonne suihkukoneella. Tarjoilija näyttää tuntevan muut asiakkaat, paitsi meidät. Suhtautuu toki meihinkin ystävällisesti, ja selittää hymyillen no-not-this-today, kun koitamme  osoittaa menyystä hyviä aterioita. Okei, maassa maan tavalla: otettiin sitä, mitä on,  ja kyllähän se menetteli, varsinkin minulle, kun sain herkullisen meribassi-aterian.

Siinä ensimmäinen ravintolakokemuksemme tunnelmaa talviterassilla. Takana hohkaa kaasulämmitin. Muissa pöydissä vilkas ja kodikkaan tuntuinen keskustelu.

Itse Marbella tuntui vähän tylsältä paikalta. Toki vanha kaupunki vaikutti muuten kivalta, mutta satuimme olemaan siellä sunnuntaina, kun kaikki paikat oli kiinni. Teimme kuitenkin kävelyretkiä asuinalueemme ympäristössä.

Vaikka ensin arvelutti, totesimme, että kyllä, Marbellassa pystyy tammikuussakin kulkemaan kilometrejä avojaloin hiekkarannalla.

Ensimmäinen hurja kokemus: Ronda

Noniin, ensimmäinen reissu vuorten suuntaan, kohteena Ronda, korkealle vuorelle rakennettu kaupunki, yksi Euroopan vanhimmista. Huikea kokemus (roomalaisine?) siltoineen ja käsittämättömine maisemaulottuvuuksieen. Lisäksi kaupungissa tuli tunne siitä, että siellä eletään vähän  erillään muusta maailmasta…vaikkei se varmasti ainakaan enää ole kovin totta.

120-metrinen rotko Rondassa.

Törmäsimme vanhan linnan pihalla nuoren noidan mestaukseen! Kyllä, kyseessä oli jonkin elokuvan tai sarjan kuvaus…sekin oli kiinnostavaa seurattavaa.

Maisema Rondan reunalla näyttää tältä. Jyrkänteen vastainen aita on yllättävän matala.

Vielä täytyy mainita itse reitistä Rondaan: kymmeniä kilometrejä mutkittelevaa vuoristotietä ylös ja alas. Ei liian haastavaa eikä jännittävää, mutta kylläpä väsytti  ajojen jälkeen! Kuulin jälkeenpäin, että tuon tien varressa oli ennen paljon maantierosvoja…huh.

Seuraavaksi: Córdoba

Córdobaan oli Marbellasta vähän pidempi matka, mutta se sujui mukavasti moottoritiellä. Olipa erikoinen kokemus kiivetä vuorten yli moottoritietä: monin paikoin piti vaihtaa kolmosvaihteelle pysyäksemme 100 km/h-vauhdissa. Ja välillä näytti alamäeltä, vaikka mentiin ylöspäin!

La Mezquita-kirkko on todella vaikuttava. Se oli alunperin moskeija, joka  muutettiin myöhemmin kirkoksi.

La Mezquitassa on noin 850 tällaista pylvästä.

Tuon valtavan katolilais-islamilaisen rakennuksen jälkeen kävimme pienessä vanhassa synagogassa ja sen vieressä olevassa sefardijuutalaisten museossa. Törmätessämme Maimonideksen tarinaan Cordoban menneisyys alkoi kiinnostaa tosissaan, etenkin uskontojen näkökulmasta. Huikeaa, että historiassakin on esimerkkejä siitä, että ihmiset ovat kyenneet tulemaan toimeen keskenään eri uskonnoista huolimatta…harmi, että se on silti niin harvinaista. Kristityt ajoivat lopulta juutalaiset ja islaminuskoiset Cordobasta ja kai koko Espanjasta. Silloiset kristityt eivät kyllä saa  kyllä paljon pisteitä nykyihmisiltä, kristityiltäkään. Kyllä pitää ihmisen oppia tulemaan toisen kanssa toimeen erilaisuuksista riippumatta, ja nähdä moninaisuus rikkautena, eikä tuomittavana!

Synagogan yksinkertainen esteettisyys puhutteli. En voi ottaa kunniaa tästä kuvasta, vaikka haluaisin; vaimoni kännykkäkuva 🙂
Cordoban vaikuttava roomalainen silta. Sillalla oli pyhimyspatsas, jolle monet tekivät ristimerkkiä ohi kulkiessaan.

Ihmeellinen Torcal (El Torcal de Antequera)

Kun jo luulimme nähneemme reissumme huikeimmat nähtävyydet, saimme Fuengirolassa (tuttavammin ”Fugessa”) asuvilta ystäviltämme suosituksen käydä Torcalilla. Olipahan kokemus! Matka sinne oli henkeäsalpaava, kaiken senkin jälkeen, mitä olimme siihen mennessä nähneet.

Kyseessä on outo luonnonmuodostelma: to-del-la korkealla oleva kohde, joka on joskus ollut merenpohjaa! Torcalin huipulla oleva ravintola tarjosi lisäksi yhden reissumme maittavimmista ruuista.

Torcalin huipun muodostelmia. Kävelimme tuolla reippaan tunnin verran.
Mittasuhteet eivät avaudu kunnolla valokuvissa, mutta tässä olemme siis pilvien tasalla, matkalla alas Torcalilta.
Koitin saada panoraamakuvan Torcal-matkan varrelta.

Antequera

Päätimme palata Torcalilta Marbellaan kiertotietä. Törmäsimme Antequeraan,  ja taas piti hämmästellä, miten paljon kulttuurikerrostumia tässä maassa on. Törmäsimme täysin suunnittelematta mm. Unescon maailmanperintökohteeseen, joka käsittää ymmärtääkseni linnan Alcazaba de Antequera ja kirkon Iglesia de San Sebastián.

Iglesia de San Sebastián on maltillisimmin sisustettu katolinen kirkko, jonka olen nähnyt, eli oikein hieno.
Näytti ja kuulosti(!) komealta, kun kaupungin yllä liehui suuri Espanjan lippu. Kuva otettu Antequeran linnoituksella.
Ajaessamme Antequeran linnalle navigaattori sai meidät hilpeälle tuulelle: käänny vasemmalle kohti Kalle Tsiisus.
Vaimoni oli minua innokkaampi matkakuvaaja. Minä kuvasin vähemmän, mutta koitin löytää kivoa kuvakulmia 🙂 Tässä kuva mandariinipuun alta Antequerassa.

Mitä jäi käteen?

  • Kävelimme 12-18 000 askelta joka päivä, paljon ylä- ja alamäkiä ja -portaita. Liikkuminen teki hyvää ja toi hyvät unet.
  • Espanjan ravintoloiden kokonaisvaikutelma yllätti: usein arkista ja melko edullista. Eli ravintolasyöminen ei automaattisesti tarkoita sellaista yltäkylläistä mättöä, kuten usein Suomessa. Myös makujen keskimääräinen mietous yllätti: Espanja ei tosiaan ole lähtökohtaisesti mikään chilipippurimaa. Mutta valkoisen kalan tekemisen he osaavat: kalafriikkinä söin muutaman kerran eri tavoin tehtyä turskaa, se oli aina mehevää, ei kuivaa.
  • Espanjan liikenne oli yllättävän sujuvaa. Ainostaan mitättömät kiihdytyskaistat  puolisuurilla teillä aiheuttivat välillä stressiä.
  • Fuengirolan kaduilla kuulee suomea ja ruotsia ehkä enemmän kuin espanjaa.
  • Oli upeaa tavata nuoruudenystäviä, kiitoksia, Miika ja Henna! Ja oli hienoa tutustua uuteen ystävään…kiitoksia myös Fuengirolan seurakuntakeskuksen esittelystä, Kaisa!
  • Kotona pärjättiin näköjään oikein hyvin ilman meitä!

 

Kanasämpylä oli hinta-laatusuhteeltan melko lailla lyömätön välipala.