Liikutuksen voima

Varhaiskeski-ikäisenä, vähän alle nelikymppisenä aloin tutustua tunnemaailmaani. Olin siihen asti ollut melko lailla vieras itselleni. Loppuunpalaminen ja suuri perhetragedia sytytti pitkään kyteneen maailmankuvallisen kriisin täyteen roihuun. Ensi kertaa tajusin, etten elä itselleni sopivaa elämää; kuljin jotain opittua, saneltua elämänpolkua.

Aloin miettiä, mikä minut oli johdattanut siihen pisteeseen. Vastaus ei ole aivan yksinkertainen, vaan koostuu monesta erillisestä, toisiinsa kietoutuvasta asiasta. Vaikka kokonaisuus on monisyheröinen vyyhti, innostaa välillä analysoida siitä löytyviä asioita erikseen.

Nyt sain ajatuksen tutkia erästä kiinnostavaa tunnetilaa: liikutus. Luokittelen liikutukseksi sen tunteen, joka aiheuttaa pakahdusta, äänen sortumista ja pyrkii kostuttamaan silmät. Eikö olekin hieno tunne? Minulle tuo tunne tulee melko harvoin, mutta niinä kertoina, kun se tulee, minulla on jostain syystä ollut aina tarve koittaa piilottaa se tunne, tai ainakin sen vahvuus. “Isot miehet eivät itke”-syndroomastahan siinä on kai kyse. Tämä ei liene kovin haitallista, mutta koitan silti kehittyä tässä asiassa: olisihan se kai edukseni, jos osaisin olla mahdollisimman aito.

Liikutus on suuri voima, joka voi yhdistyä moneen eri asiaan. Pienet lapset ovat helposti liikuttavia, se on tietääkseni hyvin luonnollista ja oikein. Myös musiikki, uskonto, urheilu ja vaikkapa kansallistunne voi tietyissä olosuhteissa aiheuttaa liikutuksen tunnetta, varsinkin, kun noita asioita yhdistellään.

Vaikka Iivo Niskasen voitto viidelläkympillä pakahdutti minua, hänen toimintansa ei tosiasiassa juuri liity minuun mitenkään, vaan elän minulle opetettua Suomi-tarinaa. Tämä ei toki haittaa, ja järkevänä ihmisenä tajuan, ettei Suomi ole ainakaan tämän perusteella maailman paras maa.

Myös hyvällä retoriikalla voidaan herättää vahvoja tunteita puheena olevan asian puolesta, olkoon sitten kyseessä karismaattinen herätyssaarnaaja, poliittinen kaunopuhuja tai ilmastoaktivisti.

Tuosta tuleekin mieleen, voiko joskus käydä niin, että oma liikutus aiheuttaa harhaisia käsityksiä jopa totuudesta: “Koska minusta tuntuu pakahduttavalta, puhujan on oltava oikeassa.” Tähän vasteeseenhan puhuja pyrkiikin, ja siksi tässä on vaaran paikka, jos lähdetään luottamaan toisen tahon tuottamaan tunteeseen.

Vaikka moni lestadiolaispuhuja sai minut aikanaan liikuttumaan viedessään puheensa kulminaatiopisteeseen, tajuan nyt, ettei se mitenkään todista, että olin oikeassa uskossa, vaikka juuri silloin tuntuikin siltä. Koska tiedän, että toisissa, yhtä eksklusiivisissakin uskonyhteisöissä voidaan tuottaa samanlaisia tuntemuksia täysin eri opein, päässäni muhi vuosikausia älyllinen ristiriita: eihän kaikki oikeat uskot voi loogisesti ottaen olla oikeita! Tämä ns. kognitiivinen dissonanssi pysyi kuitenkin pitkään hallinnassa, kuten ihmisillä usein pysyy, mutta lopulta väsyin suorittaessani tuota minulle opetettua uskomistani.

Nykyään en perusta käsitystäni maailmasta tuntemuksiini, vaan siihen, mitä tiede siitä tietää. Kai voisin sanoa uskovani tieteeseen ja tieteen totuuteen pyrkivään luonteeseen. Pärjään sen epätietoisuuden kanssa, etten tiedä, miksi olemme täällä; oikeastaan minua ei juuri tuo kysymys edes kovin paljon kiinnosta. Kuoleman jälkeisiin asioihin liittyenkään minuun ei voi enää vaikuttaa tunteiden kautta, sillä tiedän, ettei totuus löydy tuostakaan asiasta tunteilla: en voi vaikuttaa kuolemanjälkeiseen mahdolliseen kohtalooni. Eikä todennäköisesti kukaan muukaan, mutten voi kieltää ihmisiltä omaa tunnettaan tästä.

Vaikka siis järkeilen mielelläni, osaan silti liikuttua! Joidenkin liikutuksen lajien kanssa olen nykyäänkin aivan sinut, kuten kauniin musiikin pakahduttava voima: hetkittäin jopa ymmärrän, miksi jotkut kytkevät tietynlaisen musiikin tuonpuoleisiin, taivaallisiin aiheisiin.

Minua pakahduttaa jostain syystä kovasti myös myös ihmisten erityisen hienot taidot, joihin törmään välillä YouTubessa. Ja ihmiskunnan huikeat kehitysaskeleet! Kun Perseverance laskeutui Marsiin, huikaistuin, melkeinpä liikutuin, kun tajusin laidasta, miten jäätävän haastavasta projektista siinä oli kyse.

Sain vastaamo-tietomurto-kiristyskirjeen

Maanantaina 26.10.2020 havaitsin saaneeni työ(!)sähköpostiini saman kiristyskirjeen, kuin mitä ehkä kymmenet tuhannet suomalaiset saivat. Kiristäjät uhkaavat paljastaa henkilö/terapiatietojani, ellen maksa. En tietenkään maksanut enkä maksa. Tämä tapaus aiheutti kuitenkin jonkin verran käsiteltävää, vaikkei minulla olekaan mitään hävettävää terapiassa. Koska viestissä oli henkilötunnukseni, tein heti samana päivänä suositellut toimet identiteettivarkauksien ehkäisemiseksi. Ja niin, tein rikosilmoituksenkin. Hyvä, että nyt selvitetään mahdollisuutta vaihtaa henkilötunnus.

Kirjoitin samana päivänä Hapanjuurileipurit-Facebook-ryhmään hieman uhmakkaan avauksen, josta taisi tulla päivän ”hitti” siellä:

Tuo avaus herätti terapeuttista keskustelua; siellä oli näköjään muitakin saman rikoksen uhreja.

Itse olen oikein hyvässä hapessa, ja selviän tästä. Tuo rikos kohdistui kuitenkin yleensä ottaen erityisen heikossa asemassa olevia vastaan ja oli siksi erityisen törkeä. Tällä viikolla olen ajatellut heitä, joille tämä viikko on ollut raskas, ehkä elämän raskaimpia.

EDIT 26.1.2021: Tein erillisen sivun hapanjuurileivonnasta.

Burnout – minun tarinani

Välillä mietin, onko burnoutista eli loppuunpalamisesta kerrottu jo kaikki, vai sopiiko tähän vielä oma tarinani. Olen eri kirjoituksissa, kirjoissa ja blogeissa viitannut siihen, että jossain kohtaa elämääni paloin loppuun ja että siitä on vuosien taaperruksen jälkeen selvitty. Myös livetilanteissa olen joskus puhunut siitä, ja minua on vähän hämmentänyt, kun sitä on pidetty jotenkin rohkeana avoimuutena, vaikka olen kertonut siitä yleensä aika pintapuolisesti. Koitan nyt saada aiheesta vähän syväluotaavamman tarinan tähän:

Koska elämä on kokonaisuus, burnoutiinkin vaikuttaa moni tekijä. Minulla niitä tekijöitä oli aika monta, ja oikeastaan se oli aikamoinen sekasotku, josta olen vasta jälkikäteen osannut erottaa sen osia. Koitan listata niitä tähän:

  • Lapsuudenkokemukset suuren perheen esikoisena teki minusta konfliktikammoisen nahjuksen. Vanhanaikaisessa kasvatuksessa ei osattu kunnolla panostaa itsetuntoon, itsetuntemukseen eikä itsemäärämisoikeuteen.
  • Äidinmaidossa oppimani uskonto teki minusta epärehellisen, itselleni ja muille.
  • Yllämainitusta oppimastani uskonnosta johtuen perheestäni oli tullut aika suuri.
  • Lähdin toteuttamaan suomalaista myyttiä siitä, että miehen kuuluu rakentaa perheellensä talo. Ja suuri perhehän tarvitsee suuren talon.
  • Minulla oli lapsesta asti valtava energia kehitellä asioita. Yhtä aikaa rakennusprojektin aikaan rakentelin luovassa levottomuudessani yritysideaa. Oikeastaan tämä oli minulle kaikista tärkeintä. Lapseni muistavat minut noina aikoina etäisenä isänä…minun on hyväksyttävä tämä tosiasia, vaikka sattuu.
  • Koska rakennusprojektin budjetti ylittyi valtavasti, oli satsattava yritykseen, siinä toivossa, että tilanteesta voisi mitenkään selvitä.
  • Vaimo kuoli kesken tämän kaiken

No, onhan siinä listaa, tajuan itsekin, kun puin asiaa jälkikäteen. Näen pari selittävää tekijää:

  • En kyennyt vetämään rajaa ulkopuolisten vaatimusten suhteen; joustin loputtomiin.
  • Minussa oli (ja on) jotain sisäistä rajattomuutta, eli puutetta tunnistaa omien voimieni rajallisuutta.

Olen nyt oppinut taiteilemaan molempien rajojen kanssa, kiitos mm. tärkeiden psykoterapiavuosien. Tuo sisäinen rajattomuuteni on toki vieläkin asia, jonka kanssa joudun pelaamaan: innostun helposti, kun ns. flow lähtee päälle. Useimmiten osaan kuitenkin katkaista flown ja vaihtaa muuhun tekemiseen, esim. päiväuniin tai musiikki- tai liikuntahetkeen.

Aiempina vuosina en olisi voinut pitää jaksamiseni rajoista kiinni, vaikka olisin osannutkin, sillä elämä oli ruuhkavuosineen sellaista hullunmyllyä, että oli käytännössä vain pakko jaksaa. Tämä syvensi tietenkin tulevaa burnoutia.

Ensimmäiset burnoutin oireet tulivat jo ennen silloisen vaimoni kuolemaa, ensin salaisina ahdistuksina ja yöllisinä painajaisina, sitten fyysisinä vapinaoireina. Niiden oireiden vuoksi sainkin parin viikon sairasloman, mutta sen toteutuminen oli vähän monimutkaista kesken rakennusprojektin ja yrityksen alkuvaiheen kaaoksen.

Kuolema pysäytti kaiken minussa. Käytännön asiat toki onneksi jatkuivat: lasteni arki sai jatkumoa: siskoni tuli (kaupungin palkkaamana!) auttamaan lastenhoidossa, kun minä jouduin ”hetken” puhaltelemaan. Talokin saatiin muuttokuntoon, kun ystävät auttoivat. Tästä olen pohjattoman kiitollinen vielä tänäkin päivänä. Yritysjärjestelytkin hoituivat, ja perustamani yritys jatkoi kasvuaan joulukuuhun 2016 asti, kunnes se ostettiin. (Yritystarinani löytyy täältä.)

Niin, se pysäytys. Olin tuolloin iältäni pian 40 vuoden kynnyksellä, ja olen ymmärtänyt, että se on melko tyypillinen ihmiselämän vaihe, jolloin tulee pohdittua, miten siihen asti eletty elämä on mennyt, ja miten haluaa sen jatkuvan. Minä valitsin rehellisyyteni ja itseni kohtaamisen, ja sain siihen jonkin ajan päästä tuekseni luotettavan ja viisaan elämänkumppanin. Sitä myötä tuli kohta se terapiakin, joka on ehkä maailman paras keksintö. Elämäni alkoi uudelleen, parempana, päivä päivältä eheämpänä. Meni kuitenkin monta vuotta, ennenkuin alkoi tuntua tosissaan siltä, että olen selvinnyt. Työkunto oli tänä aikana vähän puolittainen; jojottelin sairaslomien ja työssäkäymisen välillä, kokeilin lyhennettyä työpäivääkin.

Hullumminkin olisi voinut käydä, ja joillekin käykin, elämän vaiheet ovat pienestä kiinni. Tänä vuonna täytin 50 vuotta ja koen eläväni elämäni parasta aikaa: jaksan tehdä työtäni melko lailla ”täysillä” ja touhuta sen lisäksi muutakin. Kaikki huolet eivät ole ohi, mutta parempaan suuntaan mennään, niin uskon. Ja usko on kaiketi tärkeintä tässä.

Ohje: simppelit patongit

Vuoden 2020 ns. koronakevät herätti henkiin joitakin uinuvia kiinnostuksiani. Yksi niistä on leivonta. Tuli perehdyttyä perinpohjaisesti esim. hapanjuurileivontaan. Siitä enemmän ehkä myöhemmin, mutta ajattelin nyt aloittaa aiheella, jonka suurin osa tuntee: patongit! Miten herkullisia onkaan parhaat patongit, mitä kaupasta saa, eikö niin? Patonkien teko on maailmalla suuri ala; harrastelijan on vaikea päästä samalle tasolle ammattimaisten patongintekijöiden kanssa.

Yritetäänkö silti jotain? Kun hankin patonkipellin, tuli tarve optimoida insinöörimäisesti: miten tehdään pienimmällä mahdollisella vaivannäöllä parhaimmat mahdolliset patongit? Tähän hommaan tarvitaan siis patonkipelti, nettikaupoissa hinta on 20€ nurkilla. Itse tilasin pellin keittiovaline.fi:stä. Sitten ne ainekset:

  • 500g jauhoja, joista vähintään noin 380g tavallisia puolikarkeita vehnäjauhoja. Koko määrä voi koostua samoista jauhoista, mutta muutaman kokeilun perusteella tuli paras tulos, kun mukana on 60g karkeita vehnäjauhoja ja 60g ruisjauhoja: tulee vähän ytyä hommaan. Spelttikin toimii erinomaisesti lisäjauhona!
  • 10g suolaa (pari teelusikallista). Suola vaikuttaa paitsi makuun, myös rapeuteen.
  • 1tl kuivahiivaa, mieluummin vajaa, kuin kukkura lusikallinen. Sitä ei tarvita paljon tähän, sillä nostatusaika on pitkä. Vaihtoehtoisesti nokare tuorehiivaa, tai…hapanjuurta!! (lisää viimeksimainitusta myöhemmin)
  • 3-4 dl vettä kädenlämpöistä vettä, 37-40 astetta, ei ole kovin tarkkaa, kunhan ei ole paljon yli 40 astetta. Mitä enemmän vettä laitetaan, sitä haastavammaksi taikinan käsittely menee, mutta saadaan toisaalta sitä ilmavampi lopputulos. Patonkipelti tukee muodon pysymistä, joten siitä ei tarvitse välittää. Kuvan patongit tehtiin 4 dl-määrään. Leipurit puhuvat hydraatiosta: 4dl tarkoittaa tässä 80% hydraatiota.

Sekoitetaan ensin kuivat ainekset keskenään, sitten lisätään vesi. Helpointa on hoitaa homma kädellä, puolen minuutin vaivaaminen riittää. Kädet sotkeutuvat tässä, mutta mitä sitten?

Laitetaan kansi taikinan päälle ja odotetaan 12(!) tuntia huoneenlämmössä. Pitkä nostatusvaihe tuo taikinaan vähän hapanjuurimaisen makumaailman. Odottaminen on vähän tylsää, joten kannattaa tässä välissä mennä töihin tai nukkumaan. Älä pelkää, vaikka taikina tuntuu tuon ajan jälkeen löysältä ja oudolta…se saattaa jopa kuplia vähän.

No niin, patonkien leivontaan. Ensin jauhotetaan pöytä reippaasti, varsinkin, jos taikina on jätetty löysäksi. Kaadetaan taikina varovasti, mieluiten leivontalastan avulla. Taikinaa kuuluu käsitellä mahdollisimman hellästi, ettei kaikki taikinan ilmakuplat puhkeaisi.

Taikina jaetaan neljään osaan ja venytellään pitkulaisiksi ihan vain roikuttelemalla ja muotoilemalla varovaisesti käsissä; ulkonäöstä ei tarvitse välittää. Kannattaa varoa käsittelemästä taikinaa liikaa ja annetaan lötkäreiden mennä sellaisiksi, kuin ne muotoutuvat. Laitetaan oliivi- tai rypsiöljyllä sivellylle patonkipellille (joka kannattaa olla oikean pellin päällä sotkujen välttämiseksi).

Annetaan patonkien nousta vielä tunnin verran liinan alla. Sillä aikaa lämmitetään uuni 230 asteeseen niin, että pohjalla on jokin tyhjä astia. Leikataan terävällä veitsellä (partaterä on paras, mutta ei pakko) viillot patonkeihin pituus-suunnassa. Kun patongit on laitettu uuniin, vesiastiaan heitetään desin verran vettä niin että paistotilaan tulee ”löylyt”, ja laitetaan luukku heti kiinni. Vesihöyry tekee patonkeihin rapean pinnan. Paistetaan 22-25 minuuttia. Jäähdytetään patonkeja hetken liinan alla, ennenkuin leikataan.

Simppelit patongit – mutta makua löytyy!

Vertaapa makua viimeksi ostamaasi patonkiin. Onko kalliimpi niin paljon parempaa, että sitä kannattaa jatkossa ostaa? 🙂

Poimintoja Youtube-katseluhistoriastani

Tässä on ote tänä keväänä/kesänä katsomistani videoista. Olen kiinnostunut aika monista asioista, eikä tuossa ole edes kaikki; eri aikoina nousee eri asiat pinnalle. Jotkin aiheet pysyvät mukana aina (esim. piano ja klassinen musiikki).

Löytyi kuva vuodelta 1988

Luulin, ettei 18-vuotiaasta minusta ole juuri kuvatodisteita. Veljeni teki minut iloiseksi näyttämällä tämän kuvan minulle: olen siinä huoneessamme, jonka yhden nurkan olen vallannut harrastuksilleni: vasemmalla on ensimmäinen radioamatööriasemani (tunnukseni oli tuolloin SM4SWF), ja edessäni on muistaakseni Osborne-merkkinen  ns. PC XT, jossa oli hurjat 640kB keskusmuistia ja 20MB kiintolevy. Modernisti kaksi näyttöä, toinen mustaoranssi (VGA eli 640x480px) ja toinen värillä (CGA 320x200px).

Facebookissa kysyttiin, mistä sain tuolloin varat tällaisten laitteiden hankintaan. Töillä: olin kesäisin töissä talotehtaalla, ja juuri edeltävänä kesänä olin ollut turvesuolla. Marjanpoiminnasta sai myös rahaa. Minulla oli valtava intohimo tällaisiin asioihin. Lisäksi alakerrassa oli tasapainon vuoksi piano.

Facebookin mainoksista

Näin tänään alla olevan ikkunapesurimainoksen. Juuri, kun olin muutama päivää sitten ostanut samanlaisen. Miten tämä on mahdollista, minähän ostin omani Lidlistä, ja tämä on Clas Ohlson-mainos? No, tässä tapauksessa taustalla oli erittäin todennäköisesti puhdas sattuma; ihmisen mieli yrittää tunnistetusti löytää yhteyksiä satunnaistenkin tapahtumien välille.

Tällä tavalla voit varmistaa, miksi mikäkin Facebook-mainos näkyy sinulle: klikkaa mainoksen yläoikealta ja valitse valikosta Miksi näen tämän mainoksen:

Avautuu tällainen ikkuna:

Voiko mainoksia estää näkymästä?

Mainokset ärsyttävät usein, tiedän. Mainonta on kuitenkin syy siihen, miksi Facebookin kaltaiset palvelut ovat ilmaisia. On toki olemassa mainosten blokkausjärjestelmiä. Itselläni ei ole niistä kokemusta, enkä tiedä, miten hyvin ne toimivat Facebookin kanssa. Olen ammattinikin puolesta kiinnostunut mainostamisesta, joten annan mainosten näkyä. Mutta voin toki jonkin verran vaikuttaa siihen, millaisia mainoksia näen. Jos nimittäin törmään ärsyttäviin ja ehkä toistuviin mainoksiin, voin ylläolevasta mainoksen yläkulman valikosta valita Piilota tämä mainos. Loukkaavan mainoksen voi myös ilmiantaa Ilmianna mainos-kohdasta.

Mainokset kohdistuvat enemmän tai vähemmän tarkasti Facebook-toimintasi mukaan. En ole kovin tarkkaan ajantasalla tämänhetkisistä algoritmeista, mutta mainostaja voi kohdistaa mainoksen itsestäsi kertomien asioiden lisäksi muilla tavoin ilmaisemasi kiinnostuksiesi perusteella. Facebook on mainostajille kiinnostava alusta juuri kohdistusmahdollisuuksiensa vuoksi. Itseäni ärsyttää eniten mainokset, joita ei ole osattu kohdistaa oikein.

Sitten on se toinen puoli: myös tosi hyvät mainostajat voivat olla ärsyttäviä! Huomasin joitain kuukausia sitten joitakin toistuvia suurten verkkokauppojen mainosten osaavan näyttää todella houkuttelevia mainoksia täsmälleen kiinnostusteni perusteella. Jossain kohtaa poistin nämä mainostajat näkyvistä, kun alkoi tuntua ikävältä, että minulle tuputetaan heräteostos-haluja, vaikkei minulla ole varsinaisia tarpeita. Yksi mainostajista oli Wish, joka onkin yksi niistä tahoista, jotka ovat osoittautuneet kyseenalaisen taitaviksi täsmämainostijaksi; netissä ostaminenhan on nykyään helppoa, kun sen voi tehdä jopa parilla klikkauksella.

Jos sinua ahdistaa liikaa se, että Facebook tietää asioitasi, vaihtoehtoja ovat nämä:

  • Rajoita sitä, mitä kerrot itsestäsi Facebookissa.
  • Poista Facebookin mobiilisovellus kännykästäsi, ja käytä Facebookia vain tietokoneelta; iso osa seurannasta jää tällöin pois.
  • Ja sitten on vielä sekin, että voit tietenkin lopettaa Facebookin käytön kokonaan. Koko Facebook-tilinkin voi halutessaan poistaa. Moni someeen koukkuuntunut on kokenut helpotusta päästessään irti someriippuvuudesta. Itse en ole tuota päätöstä harkinnut, sillä Facebook on mukava osa elämääni, eikä se ole juuri aiheuttanut minulle harmeja.

Uudelleenkäynnistämisen magiaa

Koska tuttavani tietävät minut IT-alan ammattilaiseksi, puoleeni käännytään joskus tietokoneongelmissa. Omalla osaamisella auttaminen on mukavaa, ja toivonkin rakennus- ja moottorialalla olevien ystävieni ajattelevan samoin, kun kysyn heiltä apua.

Aiemmin paljastin jo yhden ”asiantuntemukseni” lähteen: Google. Nyt tulee seuraava paljastus: kun tietokoneen käynnistää uudelleen, epämääräiset ongelmat ratkeavat itsestään! Ei tietenkään aina, mutta riittävän usein, että voin väittää näin 🙂 Vasta, kun uudelleenkäynnistys ei auta, on syytä epäillä muita ongelmia.

Tarkoitan käytännössä Windows-käyttöjärjestelmällä toimivia tietokoneita. Perinteisesti ohjeistus Windows-käyttäjille on ollut, että tietokone on uudelleenkäynnistettävä vähintään kerran vuorokaudesssa. Versiosta 7 lähtien Windows on ollut stabiilimpi kuin aiemmin, mutta PC-laitteiden monimuotoisuus on vieläkin laatuhaaste ajuriohjelmistoille yms. Windows 10-maailmassa on suuri kiusaus laittaa vain läppärin kansi kiinni, kun työt on tehty…ja niin voi nykyään usein tehdäkin.

Uudelleenkäynnistäminen tulee kyseeseen viimeistän silloin, kun:

  • tietokone tuntuu normaalia hitaammalta.
  • tietokoneen tuuletin käy koko ajan kovalla; jokin ohjelma on jäänyt jumittamaan ja prosessori ”käy kuumana”. Läppäristä sen huomaa siitä, että se lämpenee.
  • jokin USB-liittimeen kytketty laite lakkaa toimimasta. Tyypillisesti kyseessä on hiiri tai näppäimistö.
  • mikä tahansa ohjelma alkaa toimia oudosti. Selaimen ollessa kyseessä, ainakin, jos kyseessä on Chrome, riittää usein selaimenkin uudelleenkäynnistys.
  • Kun netti lakkaa toimimasta. Toki ongelma voi olla myös muualla, mutta kannattaa aloittaa tutkinta vasta uudelleenkäynnistämisen jälkeen.
  • kun tietokone pyytää itse uudelleenkäynnistystä.

Se helpotuksen tunne, kun ongelmat kaikkoavat itsestään!

(En ole juuri käyttänyt Applen iMac-koneita, mutta olen ymmärtänyt, että niitä ei tarvitse uudelleenkäynnistää yhtä usein, ja yhtenä syynä lienee ainakin se, että ”Mäkkien” mahdolliset laitekokoonpanot ovat paljon rajallisemmat.)

Näin teet ”aidon” uudelleenkäynnistyksen Windows 10:ssä

Tämän vinkin löysin netistä: mikäli jokin osa Windows 10:ssä toimii huonosti, normaali uudelleenkäynnistäminen ei tapahdu ”pohjia myöten”, ellet pidä Shift-näppäintä pohjassa samalla, kun klikkaat kuvan Käynnistä uudelleen-nappia.

Mikäli käytät pöytätietokonetta, saat täydellisen uudelleenkäynnistämisen sammuttamalla tietokoneen ja pitämällä virrat pois muutaman sekunnin ajan. Kannettavalla tietokoneella eli läppärillä vastaava onnistuu vain, jos siitä saa irrotettua akun.

Asenna aina päivitykset!

Kun Windows pyytää sinua asentamaan päivityksiä, asenna ne mahdollisimman pian. Päivityksiä ei tarvitse asentaa kiireen keskellä, kesken työpäivän, mutta älä jätä asennuksia roikkumaan pitkäksi aikaa. (Toivottavasti tunnistat, mitkä pyynnöt tulevat Windowsilta, ja mitkä mahdollisilta roskaohjelmilta/viruksilta…pitäisikö tästäkin kirjoittaa?)

Moveniumin tarina jatkuu

Meidän markkinointitiimissä näytettiin uusinta Visma Movenium-mainosta, joka komeilee tänään mm. Iltalehden etusivulla:

Myönnän auliisti, että jossain vähän läikähti, kun näin tuon mainoksen. Jotain ylpeyttä kai, kaikesta siitä, mitä ja ketä tähän hommaan liittyi ja liittyy. Koodasin tuon tuotteen eka version kesällä 2005, ja nyt ollaan tässä pisteessä. Pitkä tarina on takana, ja kaikesta päätellen myös edessä.

Visma (Visma Software Oy) on tuonut koko tuon homman ympärille käsittämättömän paljon lisävoimaa ja rakennetta: tuote on kasvanut kaikilla osa-alueilla aivan uusiin mittasuhteisiin. Sanoisin joulukuussa 2016 tapahtunutta yrityskauppaa todella onnistuneeksi!

Moveniumin teknisestä alustasta on poikinut myös yleinen työajanseurantatuote: Visma Entry.

Täällä kerroin aiemmin työhistoriastani.

P.S. Tämä tuote elää myös Ruotsissa, tuotteen nimi on siellä Visma Construction Suite.